Päivitetty 01.05.2012

R1a

Yleistä

Teettämällä DNA-tutkimuksen jossakin laboratoriossa saa tietoja omasta isältä peritystä Y-kromosomistaan tai äidiltä peritystä mitokondrio -dna:sta. Tällaisia tutkimuksia tekevät esimerkiksi Family Tree DNA tai National Geographic Societyn Genographic Project. Hinnat vaihtelevat dollarin kurssin mukaisesti. Tutkimuksen teko on helppoa:otat ohjeiden mukaan posken sisäpinnasta hankaamalla näytteen ja lähetät sen johonkin em. laboratorioon. Haploryhmästä riippuen saat vastauksen muutaman kuukauden kuluessa. Itselläni kesti omasta y-geenistäni tietojen saaminen n. 6 kuukautta.(Käytän y-kromosomista jatkossa vain nimeä y-geeni.) Näiden tutkimustulosten kautta saat tietoja vain omien esi-isien ja -äitien liikkeistä maailmalla vuosituhansien aikana. Ne eivät kerro perimästäsi mitään, esimerkiksi siitä minkä näköisiä olette, lihavia vai laihoja, pitkiä vai pätkiä tai tumma- tai vaaleaihoisia. Sen voin sanoa, että on mielenkiintoista löytää “geenisukulaisia” eri puolilta maailmaa.

 

Y-geenistä

Y-geeni (isälinja) periytyy muuttumattomana isältä pojalle ja mutaatioiden seurauksena syntyy erilaisia haploryhmiä. Y-geenissä tapahtuu mutaatioita kuitenkin hyvin harvoin. Haploryhmä on se osa ihmisen perimästä eli DNA:sta, joka periytyy joko ainoastaan isältä tai ainoastaan äidiltä. Se määritetään edellisessä tapauksessa Y-kromosomista, jälkimmäisessä mitokondrio-DNA:sta (mtDNA). Haploryhmää kutsutaan monesti myös klaaniksi. Y-geenin haploryhmiä on 18 : A, B, C ,D , E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q ja R. Ryhmät A ja B esiintyvät Afrikassa. Ryhmissä on vielä alaryhmiä.

 

R1a-haploryhmä

Tähän haploryhmään kuuluvilla miehillä on Y-geenissä mutaatio tapahtunut tietyssä kohdassa. Mutaatio on mahdollisesti tapahtunut noin 18000 vuotta  sitten mahdollisesti Etelä-Aasiassa, Keski-Aasiassa, Lähi-Idässä tai Itä-Euroopassa. Alueet on päätelty nykyihmisten asuinalueiden pohjalta. Tiheimmät tämän ryhmän asuinkeskittymät on Itä-Euroopassa, Skandinaviassa, Keski-Aasiassa, Siperiassa ja Etelä-Aasiassa. Alakuvassa on R1a-haploryhmän levinneisyyskartta.

R1a_katta
[Feodolandia] [Genealogia] [DNA] [Arkistot] [Verkossa] [Linkkejä] [R1a] [Valokuvaus] [Leppäsyrjä] [Valokuvia] [Sitemap] [Hiihniäjärvi] [Karjala]

R1a-sukupuun ryhmät:

R1a1