anissimov_feodoroff

Päivitetty 11.02.2012

Hiihniäjärvi

Kesällä 2007 teimme serkkuporukalla ensimmäisen matkamme Olga-mummon ja Juho-vaarin kotitilalle Hiihniiseen, kuten äitimme kutsui kotiaan.

Hiihniäjärvi sijaitsee kartalla n. 5-6 kilometriä Kerisyrjästä koilliseen. Tänä päivänä Hiihniäjärvelle ei ole suoraa tietä. Sinne pääsee Kerisyrjän kautta  Enso-Gutzeitin aikanaan tekemiä metsäteitä pitkin. Tien kunto kesällä 2007 ei ollut mikään hyvä. Pääsimme pikkubussilla kuitenkin järven eteläpäähän.

yleiskuva_impilahti2a

Kartta on kopioitu Google Earth-ohjelmasta.

Paina tästä niin näet Hiihniän sijoittumisen kartalle.

Varsinainen kohteemme Hiihniässä oli Lätinranta järven pohjoispäässä. Siellä oli mummomme ja vaarimme kotitalo. Talosta ei ollut muuta jäljellä kuin kellarin rauniot ja vähän kivijalkaa sekä tilalla sijaitseva lähde Venäläiset olivat jossakin vaiheessa viljeleet tilaa, koska se ei ollut juurikaan metsittynyt niinkuin valokuvista näkyy.

lätinranta3
hiih6
hiih7 lätinrantaan-matkalla_2007

Järven eteläpäästä kulkee hyvä polku Lätinrantaan.

hiihniäjärvi_2007
hiihniijärvi_näkyy_ensimmäi

Järvi näkyy puiden välistä..

maljat_lätinrannassa

Hiihniäjärvi koko komeudessaan Lätinrantaan päin katsottuna.

Järvestä saa ilmeisesti hyvin kalaa, sillä tapasimme matkalla Lätinrantaan kolme poikaa, jotka olivat saaneet komean kokoisia ahvenia ja pari haukea.

Serkut kuvassa.

Perille päästyämme kohotimme tietysti maljat talon raunioilla.

[Feodolandia] [Genealogia] [Valokuvaus] [Leppäsyrjä] [Valokuvia] [Sitemap] [Hiihniäjärvi] [Karjala]